Oho, mietinkin jo pitkään et poistinkos jo tän vai en poistanu, tuhansia kertoja pitänyt vaan tarkistaa et onko tää täälä vielä ja miettiny et pitäis kirjottaa jotain uuttakin, keventää taas vähän mieltä, mut sit on aina tullu muka jotain tärkeempää enkä oo muistanu kattoo tai ees muistanu että pitää kirjottaa jotain. Tai eihän tää pakollista ole mut onhan se silti kiva kirjottaa ees johonkin viime hetken mietteitä mitä päässä liikkuu.
Vihaan taas elämääni, itteeni... Oon päässy osastolta, tosin se oli vaan normaali suljettu osasto eikä niillä ollu harmainta aavistustakaan miten syömishäiriöistä ihmistä hoidetaan, miten se saadaan syömään. Vaikka söin osastolla melkein normaalisti, kukaan ei oo enää kotona vahtimassa tai laittamassa mulle ruokaa lautaselle ja vahtimassa että syön kaiken. On helmpompi syödä vähemmän liikkua enemmän, olla ilosempi kun pystyy liikkumaan, vaikken enää jaksa tai no taaskaan jaksa olla kauheen ilonen. Koko ajan mielessä on et mitä pitäis tehä, miten on muka syönyt liikaa, miten sen voi kuluttaa, pakko lähtee lenkille pakko tehä jotain et pääsee siitä ahdistuksesta eroon. Ja samalla on et vihaan sitä miten pelkään nykyään iiihan kauheesti lääkäreitä. Ja varsinkin nyt kun jouduin sinne osastolle, se lääkäripelko on kasvanu valtavasti. Miksen mä vaan saa olla rauhassa? Olla rauhassa syömättä? Olisin huomattavasti onnellisempi jos saisin vaan olla syömättä ja liikkua niiiin paljon kun itse tahdon enkä joutuis menee ninkun muut tahtoo. Vaikka hyväähän muut ihmiset tahtoo, ei ne tahdo mun kuolevan enkä mä edes halua kuolla, haluun vaan olla laihempi, laihempi, laihempi ja vielä kerran laihmpi...
Vihaan taas elämääni, itteeni... Oon päässy osastolta, tosin se oli vaan normaali suljettu osasto eikä niillä ollu harmainta aavistustakaan miten syömishäiriöistä ihmistä hoidetaan, miten se saadaan syömään. Vaikka söin osastolla melkein normaalisti, kukaan ei oo enää kotona vahtimassa tai laittamassa mulle ruokaa lautaselle ja vahtimassa että syön kaiken. On helmpompi syödä vähemmän liikkua enemmän, olla ilosempi kun pystyy liikkumaan, vaikken enää jaksa tai no taaskaan jaksa olla kauheen ilonen. Koko ajan mielessä on et mitä pitäis tehä, miten on muka syönyt liikaa, miten sen voi kuluttaa, pakko lähtee lenkille pakko tehä jotain et pääsee siitä ahdistuksesta eroon. Ja samalla on et vihaan sitä miten pelkään nykyään iiihan kauheesti lääkäreitä. Ja varsinkin nyt kun jouduin sinne osastolle, se lääkäripelko on kasvanu valtavasti. Miksen mä vaan saa olla rauhassa? Olla rauhassa syömättä? Olisin huomattavasti onnellisempi jos saisin vaan olla syömättä ja liikkua niiiin paljon kun itse tahdon enkä joutuis menee ninkun muut tahtoo. Vaikka hyväähän muut ihmiset tahtoo, ei ne tahdo mun kuolevan enkä mä edes halua kuolla, haluun vaan olla laihempi, laihempi, laihempi ja vielä kerran laihmpi...
Kommentit