Yksinäinen Keiju

Että kun väsyttää ja vaikka yrittäis nyt mennä nukkuu ni ei silti sais unta... Vaikka noitten lääkkeitten pitäis auttaa siihen nukahtamiseen muttei ne auta.. tyhmät lääkkeeet.. Ja jänskättää muutenki huominen. Kun a. miten jaksan herää tarpeeks aikasin että b. jaksan nähdä kaverin kanssa ja c. miten keksin meille tekemistä. Toisaalta ei sen tekemisen keksiminen oo ollu ikinä mulle ongelma. Pitää vaa muistaa se et se ei saa liittyy mitenkään syömiseen. Ei oo vaikeeta olla ite ottamatta ruokaa, ei oo vaikeeta olla syömättä mut en jaksa kavereitten lässytystä siitä miten mä en syö. Kattois mua tarkemmi ni ne näkis miksei mun tarvi syödä. Ainii ja sit jänskättää sekin et pakko yrittää ehtii aamulla syömään jotain että jaksaa mennä kaverii vastaan. Ettai pyörry matkalle... Meinasin taas tänää muutenki pyörtyy iltalenkin aikana. Vähän se on ärsyttävää ja erittäin epämiellyttävää varsinkin kun oon päättäny jo sen etten pyörry toista kertaa ulos. Kerran manskulle riitti mulle, toista kertaa en

Huoh, tää on taas niin tätä normaalia mun elämää... Pitäis tehä yhtä ja toista mut on niin väsyny ettei meinaa edes lenkille jaksaa lähtee. Toisaalta pitäis vaan päättää et nyt lähen eikä vaan istua kotona miettimässä että pitäiskö vai eikö... Koska jos vaan miettii sitä ni tulee helpommin siihen tulokseen etten jaksa ja sit vihaa taas yli kaiken itteensä sitä miten laiska on kun ei muka jaksanu tai ehtiny lähtee lenkille. Ja kun on muutenkin n. 1000 tekemistä mielessä mitä pitäis tehä ja missä pitäis käydä ni ne jää tekemättä aina, aina keksii jonkun tekosyyn miksei jotain tehny... Haluisin päästä niistä tekosyistä vihdoin ja viimein eroon, että saisin aikuisten oikeesti tehtyykki jotain. Mut ehkä mä nyt oikeesti päätän lähtee sinne lenkille, kerron sitten myöhemmin tai huomenna tai joskus sainko itteni lähteen sinne vai jäiks se vaan kirjotetuiks sanoiks.

Vähän oon taas onnellinen... Vihaan itteeni toisaalta ois helpompaa jos ei olis kauheeta shoppailu pakkoo mut sain sentään hillittyy itteni ja ostin vaan yhen paidan. Enkä sit kuitenkaan kokeillu sitä kaupassa ja kotiin asti pelkäsin ettei se mahu mun päälle, et oon lihonu niin paljon mut se mahtu ja se on jopa iso mun mittakaavan mukaan. Mutten valita siitä oon vaan onnellinen.

Oho, mietinkin jo pitkään et poistinkos jo tän vai en poistanu, tuhansia kertoja pitänyt vaan tarkistaa et onko tää täälä vielä ja miettiny et pitäis kirjottaa jotain uuttakin, keventää taas vähän mieltä, mut sit on aina tullu muka jotain tärkeempää enkä oo muistanu kattoo tai ees muistanu että pitää kirjottaa jotain. Tai eihän tää pakollista ole mut onhan se silti kiva kirjottaa ees johonkin viime hetken mietteitä mitä päässä liikkuu. Vihaan taas elämääni, itteeni... Oon päässy osastolta, tosin se oli vaan normaali suljettu osasto eikä niillä ollu harmainta aavistustakaan miten syömishäiriöistä ihmistä hoidetaan, miten se saadaan syömään. Vaikka söin osastolla melkein normaalisti, kukaan ei oo enää kotona vahtimassa tai laittamassa mulle ruokaa lautaselle ja vahtimassa että syön kaiken. On helmpompi syödä vähemmän liikkua enemmän, olla ilosempi kun pystyy liikkumaan, vaikken enää jaksa tai no taaskaan jaksa olla kauheen ilonen. Koko ajan mielessä on et mitä pitäis tehä, miten on muk