Yksinäinen Keiju

Huoh nyt ei todellakaan mee hyvin. Miks mä mietin koko ajan miten lihava mä oon ja miten pidän kahen viikon ruokatauon heti ku pääsen pois sairaalasta? Tai ainakin toi kahen viikon tauko on tavotteena katon sit miten se onnistuu kun nyt vaan pääsis pois sieltä vitun sairaalasta. Mä tahon laihaks. Oksettaa kattoo itteensä peilistä kun oon takas LÄSKI! Miks mun ei anneta olla rauhassa vaan halutaan tunkee mun suuhun ruokaa et syösyösyö..Miks maailma on julma paikka eikä pienen ihmisen anneta olla rauhassa?

Hajottaa olla viikot sairaalassa.. Pakko syödä, pakko liikkuu.. Tai ei mul sitä liikkumista vastaa oo mitää mut haluisin liikkuu yksin.. Tunni lenkkejä ehkä yksin tai yhen kaverin kanssa mut ei... Vituttaa olla näin palasina joka viikonloppu ku on kotona ni tekee vaa mieli nukkuu tai yleisesti olla tekemättä mitään... Ei jaksa ees kavereita nähä. Odottaa vaa sitä sunnuntai iltaa ku pitää mennä takas sairaalaa. En tahtois mut kuka sitä multa kysyis?

Osastolla ollaan ja mietin edelleen miten tapan itteni ettei tarvis oikeesti syödä mitään... Mutta kun miettii et onko kaikki oikeesti niiku haluisin jos vaan mietin et miten kuolen nopeemmin ja samalla toivon etten kuolis... Elämä ei vois olla enää yhtää hankalempaa... Olispa joku nopee keino miten pääsis irti tästä helvetistä. Ja tiedän olis pitäny miettii ennenu se pääsi tähän tilanteesee.. Ois pitäny olla fiksumpi mut minkä sille voi et haluu olla laihempi ja laihempi... Ihanaa on olla kotona ku ei oo ketää joka vahtis et syönkö vai en. Voi vaan suoraan heittää ruoat roskikseen ja kun poikaystävä kysyy et söitkö ni voi vaa sanoo et joo söin..