Yksinäinen Keiju

Nyt iski hirvee paniikki. Kaveri osti mulle sipsupussin ja mä iso idiootti menin syömään siitä melkein puolet! Miten mä voin?! Mä oon niin idiootti... Nyt mä haluun vaan kuolla pois. Tai no onneks en sentää syöny koko pussia... Ja noi loputhan voi vaan heittää roskikseen ja hymyillen väittää että söin kaikki ja hyvää oli. Ja tosta opin et seuraavan kerran ku se meinaa ostaa sipsuja mulle niin kohteliaasti vaan kieltäydyn. Kyl mä osaan keksii tekosyitä miksen haluu niitä. Mulla on ikävä sitä aikaa kun pystyin onnellisesti syömään koko pussin sipsuja ilman että tarvi potee syyllisyyttä ja miettiä kuinka paljon mä lihoin siitä. Oli paljon helpompaa. Välillä vaan toivon että olispa tähän lääke jota vaan otettais ja sit pystyis syömään ihan normaalisti ilman mitään oman tunnon tuskia. Ja vihaa itseensä kohtaan et miks söi jotain...

Miks kaikki yrittää estää mun laihdutus prosessia? Miks mä en saa vaan olla syömättä ja liikkua? Ne on kai vaan niin kateellisia kun ei pysty itse samaan! Antais mun oikeesti vaan elää niinkun mä haluan. Se ei haittaa yhtään ketään. Emmä kuole siihen jos en joku päivä syökkää enää. Ja sit mua uhkaillaan sairaalalla. Fine, viekää mut sit sairaalaan kun ette enää kestä sitä! Ootte oikeesti vaan kateudesta vihreitä kun teillä ei oo niin hyvää itsehillintää.

Mut pakotetaan töissä syömään... Jos en syö niin mut heitetään ulos sieltä. Miten ne voi olla niin julmia? Miksei mun vaan anneta laihtua? Ja muka tekosyynä on se että mä pyörryn jos en syö. Mutta mä en pyörry. Ne vaan luulee niin kun ne on kateellisia mulle. Mun itsekuri on niin vahva, eli siis mä oon äärettömän vahva ihminen ja tiedän tarkasti mitä voin syödä ja mitä en. Mulle ollaan vaan kateellisia kun ne ei pysty itse samaan. Siks ne uhkailee mua ulosheittämisellä. Ja mun mies uhkailee mua sairaalalla mutta  ei se mua mihinkään sairaalaan vie. Pitäis varmaa jättää se ja alkaa elää omaa elämää ilman ketään. Saisin laihtua niin paljon kun haluan eikä kukaan olis estämässä.