Ajatuksia laihtumisen ihanuudesta ja rankkuudesta. Plus normaaleja ajatuksia elämän kovuudesta ja helppoudesta, elämän todellisuudesta omin silmin nähtynä.
Miksi en kelpaa itelleni tälläsenä? Mitä teen väärin? En voi oikeasti syödä enää. Mut pakotetaan syömään vaikka en haluaisi. Itken joka ilta itseni uneen. Vihaan itteeni ja mietin miten voisin tappaa itteni. Ei mua jäis kukaan kaipaamaan.
En viel tiiä syönkö tänää vai pitäiskö paaston. Toisaalta oon jo puolipaastonnu viikon. Eli siis oon syöny vaa kerran päivässä. Vois taas alkaa liikkuu enemmä. Jotenki ei nyt oo inspannu lähtee lenkille kun pelkään mun nilkan takia. Siinä oli rasitusmurtuma ja se lopetti mun liikkumiset toistaseks. Vois taas oikeesti pikku hiljaa alottaa liikkumisen uudestaan. Kävelin viime viikolla lääkäristä keskustaa ja siihen meni puol tuntii. Vois olkaa kävelee lääkärii sinne on vähän päälle puolen tunnin kävely matka. Sinne ja takas niin ana kiittää mua taas. Mä en oo taas nukkunu viime yönä. En tiiä miksen. Ei vaa tullu uni vaikka kuinka tritin. Eli siis tää päivä menee energia juoman avulla. Ehkä mä sit saan ens yönä unta. Ku en saa nukkua päivällä sekunttiikaa, se vie välittämästi multa yöunet.
Ollu jo pari kuukautta sairaalassa ja mut pakotetaan syömää edelleen. Oon kyllä laihtunut parikymmentä kiloa. Mutta silti mä en tahdo syödä! Siitä vaa lihoo ja sit on lopulta niin lihava ettei kukaan tunnista. Mulla ei oo enää ees kavereita. Toisaalta mitä mä teen kavereilla? Pärjään hyvin ilmankin.
Kommentit